Meistä

Olen Vertti ja ARRAT on nykyisin minun yritykseni 11.10.2025 lähtien
Olen seurannut yrityksen kasvua ihan alkuajoista asti ja olin ensimmäisten tilaajien joukossa. Siitä alkoi minun miltei neljän vuoden asiakkuus koska tarrat ovat olleet laadukkaita, toimitus nopeaa ja palvelu mitä parasta.

Kun mahdollisuus tuli yritys ostaa oli siihen tartuttava.

Uutena omistajana toivoisin, että voisin ylläpitää tarrojen laatua sekä hyvää asiakaspalvelua. Toimitusajat valitettavasti heittelevät 1-3 viikon välillä, jos ei tilaa viikonloppuisin. Teen töitä reissuhommien parissa ja se tarkoittaa että olen vain viikonloput kotipaikkakunnilla Lempäälässä mutta toivoisin että se ei olisi este tulevaan asiakkuuteen.

ARRAT tulevaisuus on nyt minun käsissäni ja toivon että tehdään tästä vielä yhteisönä jotein merkittävämpää.

haluan vielä pitää sivun alhaalla yrityksen alkuperäisen meistä osion, koska siitä voi nähdä ja ymmärtää paremmin miten yritys on saanut alkunsa.

Minun ensimmäinen ARRAT tilaus oli täysin tuntemattomalle ihmiselle ja hetki eteenpäin ARRATista tuli minun ensimmäinen yhteistyökumppani. Ajan saatossa sen aikaisesta omistajasta tuli minulle yksi tärkeimmistä ystävistä.


Vain mielikuvitus on rajana – Rohkeus kuvitella luo rajattomat mahdollisuudet.

Kiitos että olette osa tätä matkaa.


-Vertti Poutanen / CEO of ARRAT

ARRAT

entisen omistajan teksti

Olen Aleksanteri. Tämä on yritykseni, ja samalla minun tarinani yrittäjänä:

15- vuotiaana halusin parantaa koppimönkijäni ulkonäköä. Mietin mikä olisi sopiva ja edullinen tapa tehdä se. Olin joskus nähnyt netissä autoissa olevan tekstitarroja. Suomesta ei saanut silloin sopivia, joten päädyin tilaamaan niitä Kiinasta. Niiden saapumisessa kuitenkin kesti monta kuukautta ja laatu oli surkeaa.

Olen nuoresta asti tehnyt paljon töitä ja yrittäjyys on aina kiinnostanut. Olin miettinyt pitkään hyvää bisnesideaa ja tässä oli sellainen. Niinpä 15-vuotiaana päätin perustaa ensimmäisen oman yritykseni. Käytin kaikki palkkatöistä säästämäni rahat yritykseni rakentamiseen. Tililleni jäi lopulta 76 senttiä.

ARRAT on kulkenut pitkän matkan siitä mistä aloitimme, ja olen valtavan kiitollinen siitä, että olemme saaneet kasvaa yrityksenä. Jokainen tilaus on ollut tärkeä osa tarinaamme. Kiitos sinulle, jos olet joskus valinnut meidät.

Loppuvuonna 2023 aloimme tekemään teippauksia ja tummennuksia autoihin. Se toi lisää uusia hommia eri alalta joten niille ei jäänyt aikaa. Päätinkin siis pitkän harkinnan jälkeen irtisanoa hallin vuokrasopimuksen ja keskittyä muihin töihin. Eli emme tee teippauksia ja tummennuksia enää.

Nykyään verkkokaupan tuotteiden lisäksi tarjoamme tarroja yrityksille. Esimerkiksi autokaupat voivat hankkia meiltä tarroja omalla logolla myytäviin autoihin tai voit tilata mainostarrat toimitilasi ikkunaan.

Vain mielikuvitus on rajana.

Kiitos.

-Aleksanteri, CEO of ARRAT